lauantai 17. marraskuuta 2012

Lauantai 17.11.2012

Ensinnäkin viime kerran kuvat vaativat vähän takaisinpäin kelausta, mutta kyllä ne siellä ovat. Kuvien siirto jostain syystä takkuaa.

Nyt on riisinviljelykuvia. Se on aika monivaiheista, vuodessa saadaan 3-4 satoa. Siellä on kuva taimistosta, joka tietyn ikäisenä käsin siirretään peltoon aika harvaan istuttaen. Niin kuin kuvasta näkyy, pelto on aivan vetistä. Sitä ennen pelto on kynnetty, siitäkin on kuva. Mies juoksee kyntölaitteen perässä. Sitten odotellaan riisin kasvamista ja kun se on kypsää, leikataan sirpillä ja tehdään niistä kimppuja. Paljon vielä puidaan käsin hakkaamalla. Siitäkin on kuva. Se tupakkaa polttava mies halusi välttämättä kuvaan. Sitten riisiä kuivataan pihalla tai tiellä ja lopuksi hyrskyttelee kone, joka kuorii riisinjyvät. Pelloilla aamuvarhaisesta pimeän tuloon työskentelevä väki
on yleensä aika vanhaa. He ovat maataloustyöntekijöitä, jotka saavat pientä palkkaa tai riisiä palkaksi

Kävimme viikolla myös katsomassa naapureiden kanssa Prambananin hindutemppeleitä, jotka on rakennettu joskus 800-luvulla. Siellä oli temppelit kaikille kolmelle jumalalle, Brahmalle, Visnulle ja Sivalle. Temppelit tuhoutuivat pahasti vuoden 2006 maanjäristyksessä ja ovat vieläkin osittain korjaamatta.

Koulussa olin taas yksin opettamassa englantia tällä viikolla, kun varsinainen ope oli ensin tulossa sairaaksi ja sitten tuli. Se on niin hankalaa, kun lapset eivät ole yhtään tottuneet ääntämään sanoja eivätkä sanomaan lauseita. Kirjan kappaleet alkavat aina kieliopilla ja sitten on pieni tekstin ymmärtäminen, josta on kysymyksiä. Varsinaista tekstiä, niin kuin suomalaisissa oppikirjoissa, ei ole. Ekaluokalla minua oli avustamassa luokaope, jonka kanssa olen kuvassa. Hän on herttainen nainen, mutta ei käy kateeksi. Hän siellä paukutteli oppilaita kirjalla, kun minä yritin opettaa sanojen monikkoa. Se onkin vaikea muistaa indonesialaisille, koska heidän kielessä yksi kirja on satu buku ja kaksi kirjaa dua buku, ei siis mitään monikon tunnusta. Siinä luokassa on poika, joka on todella agressiivinen, aina nyrkit pystyssä, ei koskaan kirjoja jne. Tunnilla hän kuitenkin yhtäkkiä sanoi hienosti two books ja minä pääsin kehumaan. Ensimmäisen kerran koko syksyn aikana hän hymyili. Kun sitten olin lähdössä koulusta, hän juoksi perään huutaen Miss Marja. Sanoin apa (mitä), hän vain halasi minua. Oli tippa silmässä. Kyllä se voi olla pienestä kiinni. Tänäänkin lauantaina hän vielä hymyili minulle.

Eilen tuntui, että olipa hieno päivä, mutta tänään taas vajosin maan alle. Kolmas luokka oli aivan toivoton. Mikään ei onnistunut, meteli oli aivan kamala. En ole pitkään aikaan ollut niin vihainen. Täällä ei rehtori tunnu mitenkään  puuttuvan kurinpidollisiin asioihin. Annoin kyllä palautetta tunnin jälkeen. En ole kyllä tottunut tähän meteliin, mutta täkäläisiä opettajia se ei tunnu häiritsevän. Enkun ope sanoi, että joskus kun oppilaat eivät kuuntele ja metelöivät, hän menee opehuoneeseen. Yksinkertaista. Eki käskee lopettaa maailman parantamisen. Tuskin se tällä minun huseeraamisella onkaan parantunut.

Se koulusta. Täällä oli jossain tv-ohjelmassa, jossa kerrottiin kummallisuuksista, sanottu, että Suomessa syödään mustaa leipää. Kyllä sitä onkin ikävä.

Ukkossateita on ollut melkein joka päivä, mutta sää ei ole yhtään viilentynyt. Juuri ennen ukkosta on tukalan kuumaa. Tänä aamuna lähdimme aamukävelylle klo 6 heti aamiaisen jälkeen. Silloin on vielä siedettävä lämpötila ja oli todella kaunista, ihmiset jo töissä riisipelloilla.

Maanantaina menemme jo taas immigration officeen jättämään hyvissä ajoin paperit seuraavaa viisumin pidennystä varten. Niissä lapuissa kysytään jo uskontoakin.

1 kommentti:

  1. Hei Marja-Leena!

    Onpa erilaista siellä opettaa kuin meillä täällä. Meillä oli tänään vesopäivä, jossa saimme vuorovaikutuskoulutusta Anna-Maija Laulumaalta. Joo, ihan ok, vaikka välillä hän tuntui unohtavan, että olemme lukion opeja.

    Ihana kokemus tuon pojan kanssa: niin se vain on, että oikeassa paikassa annettu kiitos ja kehuminen kantaa pitkälle - toivottavasti hänessäkin jatkuu iloisen oppimisen meininki. Mutta on kyllä kurinkin tarvetta, kukapa tuollaista menoa ja meininkiä jaksaisi, kun opppia ja opettaa pitäisi. Mikähän on, etteivät he osaa koulunkäynnin perusasioita.

    Meidän talomme on talon näköinen ulkoa, mutta sisällä on töitä vielä moneksi kuukaudeksi. Minun blogissani on kuvia, jos tahdot joskus katsoa. Olen kirjoittanut viimeisen puolen vuoden aikana blogiin vain taloasioita, kun muuhun ei ole muutenkaan aikaa - lukeminenkin on jäänyt tosi vähälle.

    Iloisin terveisin
    Leila

    VastaaPoista