Lauantai 24.11.2012

Torstaina saimme olla mukana hautajaisissa, jotka poikkesivat paljon meidän hautajaisista. Aamulla jo klo 7 tuli kuulutus moskeijasta, että kylän asukas oli kuollut. Hän oli vanha (52 v!) nainen, joka oli ollut pitkään sairaana. Tässä kylässä on tapana, että kun kuulutus tulee, kaikki, joille se on mahdollista, tulevat auttamaan. Niinpä kello 9 mennessä oli jo pystytetty katos hautajaisvieraille, kannettu sinne tuolit, kaivettu hauta. Hautaushan tapahtuu samana päivänä. Minä ajattelin, että emmehän me nyt ihan ventovieraina voi sinne mennä, mutta Fatchud sanoi, että tottakai. Niinpä minä sitten lähdin jo klo 9 Fatshudin kanssa paikalle, Eki ja Sugito jäivät siinä vaihessa kotiin. Siellä oli jo paljon väkeä istuskelemassa ja seurustelemassa, kovaäänisistä tuli rukouksia ja itkuvirsien tapaista laulua. Ovet surutaloon, jossa arkku oli, olivat auki ja siellä istuivat lattialla perheen jäsenet. Kävimme heitä tervehtimässä. Vain miehet kävivät arkun äärellä. Muut hautajaisvieraat istuivat katoksen alla ulkona miehet ja naiset erillään ja hauskaa tuntui olevan. Ei jälkeäkään suomalaisesta hautajaistunnelmasta. Menimme välillä kotiin ja tulimme takaisin klo 12. Silloin pidettiin puheita, joita kukaan ei edes teeskennellyt kuuntelevansa. En enää ihmettele, että lapset eivät kuuntele mitään koulussa, eivät näytä kuuntelevan aikuisetkaan. Pienissä ryhmissä jutusteltiin ja pidettiin hauskaa. Tuntui todella oudolta. Sitten arkku kannettiin ulos. Siitä on kuva. Oikeastaan se ei ole arkku, vaan laverin päällä on kupu, jonka alla vainaja on. Saattueen edessä olivat vainajan kolme tytärtä, joilla oli tarjottimillä kukan terälehtiä. Muita kukkia hautajaisissa ei ollut. Hautausmaa oli aivan lähellä ja siellä valkoisiin käärinliinoihin puettu vainaja nostettiin hautaan ilman arkkua. Hänet laitettiin sinne itä-länsisuunnassa, pääpuoli länteen, oikealle kyljelleen. Haudalla olivat vain tyttäret ja miehiä paljon. Sitten Sugito otti minua käsipuolesta ja sanoi, että mennään sinne. Yritin estellä, mutta hän sanoi, että kyllä minä voin sinne tulla. Kun olin haudan äärellä, miehet tekivät tilaa ja sanoivat, että ota nyt kuvia. Tuntui, että tämä oli ihan pyhäinhävästystä, mutta otin kuvan kuten näette. Vainajan ympärille laitettiin bambukeppejä tukemaan ruumista. Kesken kaiken huomasin, että minulla oli kengät jalassa, kaikki muut olivat tulleet hautausmaalle avojaloin. Sugito sanoi, että ei haittaa. Sitten hauta peitettiin ja tyttäret ripottelivat kummulle kukan terälehdet. Sen jälkeen kaikki polvistuivat rukoilemaan. Kysyin Sugitolta, missä hänen äitinsä hauta oli. Hän näytti sen ja sanoi käsi sydämellä, että siellä on myös hänen poikansa, se joka syntyi täällä meidän oloaikana kuolleena. Muuta hautajaisvieraat, Eki mukaanlukien olivat hautausmaan aidan ulkopuolella. Mitään muistotilaisuutta ei ollut, mutta täällähän muistetaan vainajaa rukouksin 7 iltana kuoleman jälkeen ja sitten tietyin välein, josta ole kirjoittanut aikaisemmin. Hautajaisvieraat muuten toivat ruokatarvikkeita perheelle, meiltä vietiin riisiä. Se hautajaisista. Toivottavasti teistä ei tunnu pahalta katsoa kuvia.

Lehdessä oli juttu, että Indonesiassakin on huumeongelma, vaikka täällä on kovat rangaistukset. Lehtitietojen mukaan huumeriippuvaisia on 3,8 miljoonaa, eli 1,5 % väestöstä. Cannabis on yleisin huume. Vieroitushoitoakin on järjestetty. Lasten huumeiden käyttöön sanottiin syyksi, että vanhemmilla ei ole aikaa lapsille. Tuntuu jotenkin tutulta.

Koulu, jossa minä olen, on Muhammadiyah-koulu, joka on Indonesian toiseksi suurin rymittymä islamissa. Tämä liike täyttää tänä vuonna 100 v ja sillä on kouluja, sairaaloita ja yliopistoja. Lehdessä oli entisen johtajan kirjoitus, jossa hän toivoi ryhmältä enemmän kunnioitusta muita uskontoja kohtaan. Täällä Indonesiassa on ollut joitakin uskonnollisia konflikteja ja kuulemma kristittyjen jumalanpalveluksia on jotenkin häiritty. Toisessa kirjoituksessa väitettiin, että tämä järjestö tuottaa radikaalisia suuntauksia. Tiedä häntä.

Nyt on lähes joka iltapäivä ollut rankkoja sateita, mutta aamulla taas kova helle. Tänä aamuna oli poikkeuksellisen kirkas ilma, joten Merapi-tulivuori, jonne kiipesimme, näkyi hyvin täältä meidän kylästä. Siitä kuva.

Lehtitietojen mukaan hikoilu on terveellistä, koska se poistaa myrkkyjä kehosta. Meillä ei taatusti ole enää myrkkyjä. Vielä viikko koulua ja sitten lomailemaan Balille.