Kamis (torstai) 209.2012

Ensimmäisessä kuvassa on riisisäkkejä, jotka tuotiin kotiimme (siis kyläpäällikön kotiin). Ne olivat valtion antamia jaettaviksi köyhille perheille ja pian ne siitä hävisivätkin.

Eilen kävelyllä Yogyakartan esikaupungissa joessa kyykki ihmisiä tarpeillansa. Muutenkin näyttää siltä, että jokiin heitetään kaikkea muutakin roinaa kuin ihmisperäistä.

Toisessa kuvassa on talomme olohuone, jossa käy usein ihmisiä kyläpäällikön luona.

Pikkutytöt ovat aina innokkaita poseeraamaan. Seuraavassa kuvassa on kylämme moskeija, joka herättää meidät aamuyöstä klo 4. Naapurin täti tekee aamiaisen jo vähän yli klo, 6, koska koulu alkaa klo 7. Viimeinen kuva on koulutieni, pari minuuttia siinä menee.

Kun lapset lähtevät luokasta, he kättelevät opettajan ja vievät opettajan käden poskeaan vasten, jopa ne kauheimmat hulivilit. Olisihan täällä paljon mitä muuttaisin, mutta eihän se ole minun asiani. Englannin ope on hyvin nuori ja kokematon, arkakin ja englannin kielen taito heikko.Hän on liikuttavan kiitollinen kaikista neuvoista ja toistelee koko ajan, että hän on oppinut niin paljon minulta. Olen kuitenkin sanonut, että kyllä meillä Suomessakin on ongelmia koulussa, kun heillä tuntuu olevan käsitys, että kaikki siellä on niin hienosti. ATK-ope sanoi, että kun saisi modemin kouluun, että voisi näyttää jotakin netistä. Aion huomenna viedä oman läppärini modemin kanssa sinne.

Olenhan minä kehitysmaissa reissannut paljonkin, mutta on eri asia elää tätä elämää kuin vain kurskistella oven raosta turistina.